keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Festival season

Intiassa eletään parhaillaan vuoden suurimman juhlan Diwalin/Dipaulin aikaa. Hindu uskonnossa tärkeää valon juhlaa juhlitaan, näyttäen kaikenlaisin valoin tietä kotiinpalaavalle Rama jumalalle.

Käytännössä kadut ja talot sekä kodit koristellaan kaikin mahdollisin valoin ja koristein. Kilpavarustelu aiheeseen liittyen on hullua. Samoin ovat ilotulitukset ja erilaiset pommit, joita on paukuteltu viimeisen viikon verran. Iltaisin ei kannata edes yrittää nukkua ennen puolta yötä kun kaikkialla paukkuu.

Lievää ketutusta viime hetken shoppailijoiden joukossa.

Diwali tarkoittaa myös vapaapäiviä töistä ja jollain tapaa juhlaan liittyy vaurauden jumala Lakshmi. Juhlaan kuuluu hillitön shoppailu, elektroniikkaa myydään kuumille kiville ja tiistaina tuli pienoinen ahdistus ihan paikallisessa supermarketissakin. Kaikki siellä kärryt täynnä jonottivat kanssamme viime hetken ostoksilla.

Juhlakansaa vanhankaupungin valoissa.

Minä juhlin tiistaina huristelemalla vanhassakaupungissa katselemassa juhlavalaistusta, tuntui tungoksessa kuin koko Jaipur olisi ollut liikkeellä. Perheitä autoissa, moottoripyörien päällä ja jalan liikkui ulkosalla kymmenen aikaan. Tänään keskiviikkona suuntaamme paikallisen ystävän Sumeetin kotona. Suuntaamme sinne kohta suomalaisin ja irlantilaisin voimin. Ilmeisesti luvassa on nuorisoporukalla juhlintaa, pääsosassa varmaan illallinen. Pukeudumme kivasti, mutta saria en päälleni laita, koska se on mun mielestä aika kuuma ja ahdistava.

Tytöt koristelevat meidän talon lattiaa perinteisin kuvioin ja värein.

Meidänkin taloa on koristeltu ja siivottu. Paikalliset ovat jopa maalanneet talonsa. Pari viikkoa ennen Diwalia naiset lakkasivat tulemasta oppitunneille slummeissa, koska ovat niin kovasti laittaneet koteja Diwalia varten. Kaikkien paikallisten mielestä tämä on heidän lempijuhlansa koko vuonna. Ihmiset juhlivat kaduilla ja kodeissa. Juhlaan kuuluu perheiden kesken juhliminen sekä temppeleissä käyminen.

Diwalin juhlinta jatkuu meillä huomenna Pushkarin pyhässä kaupungissa, jonne lähdetään taas haistelemaan puhtaampaa ilmaa ja nauttimaan pienen kaupungin tunnelmasta. Irtiotto arjesta, jonka viiden päivän vapaa suo on varsin tervetullutta vaihtelua.

Siispä Happy Diwali! Palaan ensi viikolla juhlasesongin päätyttyä!

1 kommentti:

  1. Hmmm. mielestäni jo laitoin yhden kommentin, joten pahoittelen jos tulee tuplasti...
    Tässähän oppii koko ajan uutta kun sinun blogiasi seuraa!
    Mukavia juhlia ja nauti vapaistasi!
    -Kaisa

    VastaaPoista