What do you actually do?

Maanantai iltana tämän kysymyksen esitti minulle naapurini, tiedustellen sitä, että mitäs te oikestaan teette täällä töiden lisäksi?

Tämän viikon perusteella voisi sanoa, että kaikenlaista. Tuntuu, että vasta eilen oli maanantai ja yllättäen ollaankin jo kohta viikonlopussa. Jos työpäivät menevät nopeaan niin kyllä illat hurahtavat vielä nopeammin. Tämän viikon iltoihin ja aamuihin on sisältynyt muun muassa: joogaa, kuntosalia, naapurin synttäreitä, juna- ja bussilippujen ostoa, ulkona syömistä ja leffassa käyntiä sekä tietysti sitä katolla hengailua.

Maanantaina saimme nauttia naapurien seurasta, kun menimme Allin kanssa hiukan epämääräisen kutsun perusteella naapurimme veljen syntämäpäiville. Juhlat olivat hyvin pienet, juhlittiin kuuden ihmisen voimin naapurien katolla, mutta oli sitäkin mukavampaa jutella naapureiden kanssa kunnolla. Ovat siis nuorehko, koulutettu pariskunta ja puhuttavaa riitti. Käsiteltiin siinä niin intialaista politiikkaa kuin Bollywood elokuviakin.

Kuvituksena viikonlopun kauneushoitojen tuloksia.

Aamuihin on tällä viikolla kuulunut sekä joogaa että kuntosalia. Joka aamu on ollut sähkökatko klo 7-8 ja siinä helteessä on sama hikoileeko sängyssä vai kuntoillen. Moni muukin käy salilla, joten aina löytyy seuraa ja joogahan onkin meidän talolla. Jotain hyötyä on siitä että menee töihin kymmeneen, ehtii siinä paremmin kuntoilla.

Kuntosali jolla me käydään ei olisi suomalaisilla standardeilla mikään erikoinen, mutta täällä se menettelee. Paikan omistaja on aikamoinen persoona, Bobby on entinen ja ehkä vähän nykyinenkin Bollywood näyttelijä, joka neuvoo innokkaasti kaikkia. Mullekin kertoi voivansa opastaa hyviä liikkeitä, joilla saisin leveät reiteni kapeimmiksi. Kieltäydyin kohteliaasti ja kerroin olevani tyytyväinen kroppaani näin. Bobby hiukka hämmentyi vastauksesta, mutta onpahan saanut kuntoilla rauhassa sen jälkeen.

Sieltä kauneussalongista, hoitoja maailman likaisimpien jalkojen kimpussa.

Keskiviikkona oli voimien ponnistuksena saada ostettua junaliput kymmenen hengen porukallemme kun suuntaamme Bikaneriin kamelisafarille 7.-9.10. Lippujen osto kävi asemalla yllättävän kivuttomasti ja suunnattiin sen jälkeen eräälle ostarille syömään Pizza Huttiin ja nauttimaan taas yhdestä Bollywood leffasta. Ja tähän väliin, vaikka paikallinen ruoka on pääosin hyvää niin välillä vaan tekee mieli jotain ns. Länkkärisapuskaa. Uskokaa pois, riisi ja chapatti alkavat tulla ulos korvista jossain vaiheessa!

Loppuviikkoon kuuluu vielä coach surfing meetingiä sekä huomenna töihinkin yhdistyvää lasten jalkapallo-ottelua, jonka eräs vapaaehtoisena toiminut valmentaja järjestää. Siispä niin, we actually do quit a lot in our freetime! Kuten naapurikin sitten totesi puuhaa ja menemistä riittää, ehkä ensi viikolla voisi vähän lepäilläkin joku ilta niin jaksaa tätä töiden ja iltamenojen yhdistelmää.

Kotosalla

Jaipurissa kotini sijaitsee intialaisen välittäjäorganisaation Idexin omistamassa talossa, jossa majailee meitä harjoittelijoita sekä vapaaehtoistyötä tekeviä nuoria aikuisia.  Kun saavuin tänne melkein kolme viikkoa sitten sain tyhjän huoneen ja muutenkin talossa oli vajaita huoneita. Nyt kaikki huoneet ovat täynnä ja minä sain kämppiksikseni kolme suomalaista tyttöä.

My roomies, Sanna, Jenny ja Sabrina.

Talo sijaitsee Jaipurin keskustasta noin puolen tunnin tuktuk matkan päässä. Näin hämärtyy matkat, kun kartat paikasta ovat olemattomat ja parhaiten osaa tosiaan mitata sillä kuinka pitkään kestää matka tuktukilla paikasta toiseen. Alue on melko rauhallinen ja suljetaan porteilla öiseen aikaan. Lähellä on asutusta sekä jonkin verran kauppoja, ihan kulman takaa löytyy loistavia lasseja (niitä paikallisia jogurttijuomia) tarjoava ravintolakin.

Talossa meitä on tällä hetkellä yhteensä 24 tyttöä ja lähistöllä on myös toinen talo, johon meidän porukkaa on majoitettu. Talossa on sekoitus monia kansallisuuksia, joukkoon mahtuu ainakin saksalaisia, itävaltalaisia, sveitsiläisiä, brittejä, irkkuja, jenkkejä, meksikaaneja ja tietenkin me kahdeksan suomalaista! Huoneissa nukutaan kerrossängyissä, eikä sisustukseen sänkyjen lisäksi kuulu kuin vaatekaapit (ja nekin vain onnekkaimmilla). Oma kylpyhuone jokaisesta huoneesta löytyy ja se on toki iso plussa.

Hengailua yhteisissä tiloissa: Sam, Chris ja Sanjay.

Talossa on useampi kerros; alimmassa kerroksessa on tietokonetila ja paikan managereiden ”huone”. Seuraavassa kerroksessa keittiö, osa huoneista ja yhteinen oleskelutila,  jossa hengaillaan patjoilla aina kun aikaa siihen riittää. Meidän huone on kolmannessa kerroksessa ja huonettamme vastapäätä sijaitsee ruokailutila. Meidän kerroksesta johtaa portaat katolle, jossa on kiva hengailla kun ilta pimenee ja viilenee. Eilen vietettiin siellä yhden saksalaisen tytön synttäreitä.

Larissan 21-vuotis synttärit meidän talon katolla.

Tässä talossa asumisessa on toki puolensa; saamme ruoan valmiina eteen ja seuraa löytyy aina kun sitä haluaa. Lisäksi talon henkilökunta avustaa monessa asiassa, esim. retkien organisoimisessa ja sairaana ollessa saa kyllä taatusti apua. Isossa talossa asumisessa on toki myös niitä nurjia puolia; välillä tuntuu ettei missään saa yksityisyyttä ja että tämän ikäisenä sekä omillaan pitkään asuneena ei aina osaa jakaa arkeaan näin monen kanssa. Hyvät puolet kuitenkin peittoavat nurjat puolet ja olen oikein tyytyväinen tämän hetkiseen asumisratkaisuun, enkä vähiten mun ihanien kämppisten vuoksi. Meinaan, että meidän huoneessa lentää aika hurtti huumori ja saa tasan olla oma itsensä.

Tässä talossa asun nyt ainakin marraskuun alkuun, jonka jälkeen katson sitten viimeisen kuukauden asumisjärjestelyjä uudestaan. Tällä erää nautin eri kansallisuuksien seurasta. Tänä viikonloppuna aion jäädä Jaipuriin, levätä ja kerätä voimia tuleviin työviikkoihin ja tietenkin niihin muihin mahdollisiin viikonloppuretkiin. Suunnitelmissa on viettää ehkä kauneuspäivää ja jos sää sallii niin käydä uima-altaalla loikoilemassa. Niistä siis lisää myöhemmin!

Uskomaton Udaipur

Viikonloppuna matkasimme hiukan alkuperäisestä kutistuneella yhdeksän hengen porukallamme Etelä-Rajasthanissa sijaitsevaan Udaipurin kaupunkiin. Kaupunkia on kehuttu Intian kauneimmaksi kaupungiksi ja kutsuttu tämän maan Venetsiaksi. Ehkei nyt aivan Venetsian veroinen, mutta kaunis veden ympäröimä kaupunki oli kuitenkin kysymyksessä.

Matka taittui kätevästi yöjunalla, joka oli oikein miellyttävä kokemus. Sängyssä nukutti oikein makoisasti, vaikka omat vuodevaatteet tai jotain peiton virkaa toimittavaa kannattaa ottaa mukaan, ainakin kun matkustaa halvimmassa luokassa, sillä yöllä vai tulla kylmä kun varsinaisia ikkunoita ei junassa ole.

Lauantai päivä kului kuljeskellen kauniissa kaupungissa ja koko seurue oli innoissaan siitä, että kerrankin lähes kaikkialle saattoi kävellä. Udaipur on tunnettu myös kauniista palatseistaan, joihin tutustumiseen mekin aikaa kaupungissa käytimme. Näiden palatsien maisemissa on kuvattu 1980 –luvulta oleva James Bond elokuva ”Octopussy”, jonka kävimme sunnuntai iltana katsomassa.

Näkymiä Monsuuni palatsilta.

Udaipurissa kävelemisen lisäksi parasta oli Jaipuriin verrattuna puhdas ilma ja hiukan viileämpi ilmasto.  Kaupunki on myös mitä ilmeisemmin muiden turistien suosiossa, sillä koostaan huolimatta kaduilla käveli vastaan paljon länsimaalaisia ja katujen varsilta löytyi tuttuja herkkuja tarjoavia kahviloita ja ravintoloita. Hotellikin oi ihan mukiinmenevä ja hotellin katolta oli hulppeat maisemat viereisellä järvellä. Sieltä kelpasi illalla katsella valaistua kaupunkia olutta nauttien (harvinaista herkkua Jaipurin ravintoloissa).

Viikonloppureissu oli myös mukava tapa tutustua vielä vähän tuntemattomammiksi jääneisiin asuintovereihin. Matkueeseemme kuului talossamme jo pidemmän aikaa viettäneitä ihmisiä sekä muutama aivan vastatullut. Lopulta matkaseurueemme oli aika värikäs ja yllättäen edustin kotimaata ainoana suomalaisena, harvinaista koska meitä asuu nykyään jo kahdeksan samassa talossa!

Jagmandir saaren pytinki, joka on kuuleman mukaan Taj Mahalin innoittajana toiminut.

Minulle matka oli kaivattu happihyppy ensimmäisen työviikon jälkeen. Viime viikkoon kuului muutenkin eräs ikävä tapahtuma, jonka vuoksi reissuun lähtöä arvottiin pitkään. Torstaina iltana olimme olleet lähes kaikkien talomme asukkaiden kanssa juhlimaan yhdistettyjä synttäreitä ja läksiäisiä. Ilta päättyi kurjissa merkeissä, kun osa porukastamme joutui liikenneonnettomuuteen. Heitä kuljettanut tuktuk kaatui ja neljä joutui sairaalahoitoon. Onneksi lopulta vain yksi tyttö loukkaantui vakavammin, hänet leikataan tietojeni mukaan tänään.

Tapahtuma oli muistutus siitä, että reissussa sattuu ja tapahtuu. Liikenneonnettomuudet eivät toki ole harvinaisia Intiassa, mutta kyllä veti koko porukan hiljaiseksi tämä tapahtuma. Tunnelma talollamme oli perjantaina melko apea ja ehkä teki kaikille hyvää hiukan vaihtaa maisemaa. Siispä viikonloppu upeassa Udaipurissa oli kaikin puolin onnistunut ja siellä suuremmilta kommelluksilta vältyttiin, riksat eivät saaneet meitä huijattua ja mieltä kaivertaa vaan oikeastaan lehmän paskaan astuminen junalle kiirehdittäessä. Mutta sitä sattuu, sillä sellainen on Intia, kadut kuuluvat yhtä lailla lehmille kuin ihmisille!

Modernilehmä.

Kolikon kaksi puolta

Tässä postauksessa haluan kertoa työstäni ja sen kahdesta puolesta. Kuvituksena otoksia sekä toimistolta että kenttätyöpaikoilta.

Työskentelen siis Saarthak nimisessä kansalaisjärjestössä, jonka tavoitteena on voimaannuttaa naisia paikallisessa slummissa. Saarthakin toimintamuotoina ovat naisten tyttöjen koulutus sekä heille suunnatut työpajat ja neuvonta, jota tehdään niin yksin kuin ryhmissä. Saarthak on hyvin pieni järjestö, jonka palkkalistoilla on vain muutama ihminen.

Oma työnkuvani järjestössä on vasta selkiytymässä vähitellen, minun halutaan avustavan järjestöä selkiyttämään koulutuksensa organisoimista ja lisäksi keräämään hyödynsaajilta tietoja, joista muodostetaan heille yksilölliset ”empowerment planit”. Käytän mieluummin englanninkielistä empowerment sanaa, koska sen suomenkieliset käännökset ovat hiukan harhaanjohtavia. Koen työnkuvani haasteellisena erityisesti siksi, että minun taustalta ei löydä koulutusta kasvatustieteistä. Onneksi koulutuksen organisoimisessa minulla on apuna täällä vapaaehtoistyötä tekevä uusiseelantilainen alalta pitkän kokemuksen omaava rehtori.

Naisten ryhmä opettelee aakkosia vapaaehtoisen avustuksella.

Mielenkiintoista työstä tekee se, että pääsen toimimaan sekä kentällä paikallisten hyödynsaajien kanssa että tekemään hallinnollisia toimia ja luomaan uutta tärkeää dokumentaatiota Saarthakille toimistolla. Työpäivien aikana ei pääse pitkästymään ja ilmastoidun toimistoon arkeen tuo mukavasti vaihtelua viikoittaiset kenttävierailut aurinkoisten naisten ja tyttöjen luokse.

Kathputli Nagar, slummialue, jossa Saarthak toimii.

Työpäivät täällä ovat pitkiä, töihin mennään vasta kymmeneen ja ainakin meidän toimistolla pakerretaan vähintään iltakuuteen. Pimeän saapuessa jo ennen seitsemää, jäävät illat töiden jälkeen lyhyiksi. Töihin kuljen tuk tukilla eli paikallisella kolmipyöräisellä skootterilla. Työmatkat ovat vähän rasittavia, koska tyypilliseen tapaan tuk tuk kuskit eivät juuri koskaan tiedä osoitetta, johon ollaan menossa ja useampikin työmatka on mennyt kuskia opastaessa.

Työpäivään kuuluu olennaisena osana paikallisen teen juonti ja lounaskin tulee talon puolesta. Saarthakin lisäksi samoissa tiloissa kanssamme toimii paikallinen välittäjä organisaationi Idex, joten toimistossa riittää porukkaa. Toisinaan saamme aamuisin taistella siitä kenelle riittää istuimia, toimivista tietokoneista nyt puhumattakaan. Siksipä olen toistaiseksi työskennellyt omalla koneellani. Kuulopuheiden mukaan Saarthak olisi saamassa oman toimistohuoneen tämän talon alakertaan, mutta katsotaan nyt milloin se tapahtuu. Intialainen aikakäsitys nyt vaan on hieman toisenlainen kuin Suomessa.

Toimistotyöskentelyä ilmastointilaitteen alla.

Alku toisinaan hankala...

Nimittäin blogin aloitus! Viikko on vierähtänyt harjoitteluajastani Intian Jaipurissa ja vasta nyt olen saamassa blogin alkuun.

Blogia kirjoitetaan siis kolmen kuukauden työharjoitteluni ajan Jaipurista Intiasta ja sen jälkeen reissun päältä eri puolilta Aasiaa. Kahden miljoonan asukkaan Jaipur on Rajastanin osavaltion pääkaupunki ja sijaitsee Pohjois-Intiassa. Työharjoittelupaikkani on tässä ensimmäisen viikon aikana vaihtunut ja vesi- ja sanitaatio asioiden sijaan saankin keskittyä naisten voimauttamiseen. Harmittaa kun viikko kului harjoittelupaikka sotkua selvittäessä, mutta lopulta tuntuu, että kenties näin oli tarkoitus käydä. Uusi mottoni: what does not happen, does not happen for a reason!

Asuinpaikkana täällä Jaipurissa toimii paikallisessa lähiössä sijaitseva talo, jonka intialainen välittäjäorganisaationi omistaa. Kutsumme tätä paikkaa kotoisasti nimellä camp 129. Asun neljän hengen huoneessa ja hämmästyttävää kyllä huonetoverini ovat kaikki suomalaisia tyttöjä. Me suomalaiset olemme kansoittamassa Intiaa, koska meitä on talossamme kuusi. Joka tarkoittaa, että olemme suurin ryhmä, hassua, mutta totta. Huoneissa meillä on omat sängyt ja kylpyhuone, kaikki muu oleskelu tapahtuukin yhteisissä oleskelutiloissa. Lemmikkejä ei ole, kotoisaa Teppo gekkoa lukuunottamatta.

Ensimmäinen viikko on kulunut asuintovereihin ja työpaikkaan tutustuen. Meitä talossa asujia on yhteensä noin kolmekymmentä ja aina on kaveria tarjolla kun sitä vain haluaa. Onneksi joitakin rauhallisia nurkkia vielä löytyy, joihin voi toisinaan vetäytyä kun tarvitsee hieman omaa aikaa. Työt aloitan varsinaisesti huomenna, mutta olen jo tutustunut sekä työpaikkani toimistoon sekä kenttätyöalueeseen, paikalliseen slummiin nimeltään Kathputli Nagar, jossa järjestömme Saarthak työskentelee naisten parissa.

Paikallisessa asussa sarissa, Jaipurin kodin pihalla.

Viikonloppuun on vuorostaan kuulunut sekä rentoutumista että turistin leikkimistä. Perjantaina söimme porukalla ulkona ja kävimme katsomassa Bollywood leffan nimeltään Bodyguard. Itse leffa oli toki hindiksi, mutta sen tarinan ymmärsi kyllä helposti ilman kielitaitoakin. Ja ennen kaikkea elokuvissa käynti oli kokemus, koska yleisö villiintyi leffan aikana hurjiin huutoihin ja tunnelma oli kuin urheilutapahtumassa. Lauantaina oli sitten aika kiertää paikallisia nähtävyyksiä. Vuokrasimme 12 hengen porukalla bussin, jolla tutustuimme nähtävyyksiin (niistä lisää myöhemmin kuvien muodossa). Tänään sunnuntaina olen siis täyttänyt lupauksen itselleni ja saanut blogin aloitettua, sen lisäksi kävimme rentoutumassa paikallisen hotellin uima-altaalla.

Lisää kuulumisia tällä hetkellä melko kuumasta Jaipurista seurannee viikon aikana. Ensi viikonloppuna ollaan suuntaamassa retkellä Intian kauneimmaksi kaupungiksi kehuttuun Udaipuriin. Eli töiden lisäksi ohjelmaa riittää!