torstai 20. lokakuuta 2011

Yllättävän vihreä Delhi


Viime viikonloppuna suuntasin nuhaisen nenäni viiden muun tytön kanssa kohti Intian pääkaupunkia Delhiä. Vaikka ensimmäinen kosketus Delhiin olikin vähemmän hehkeä (matkalla Old Delhin asemalta majapaikkaamme ajoimme kamalimpia kuoppateitä ikinä ja riksakuskimme meinasi saada turpaan holtittoman ajonsa vuoksi, eikä edes meiltä) niin totesimme yllättäen kaikki Delhin olevan melko kaunis ja erittäin vihreä kaupunki.

Lotus temppeli

Viikonlopun ohjelman olimme jättäneet tarkoituksella melko avonaiseksi ja pyrimme välttämään kaikkia ruuhkaisimpia turistinähtävyyksiä. Taktiikka tuntui toimivan hyvin, sillä reissun aikana otsasuonet pullistuivat lähinnä matkustamistilanteissa eikä suinkaan loputtomissa nähtävyysjonoissa seisottaessa. Delhissä tutustuimme lopulta Crafts museoon, jonka yhteydessä sattui olemaan paikallisten käsityöläisten markkinat. Tarjolla oli käsityöläisten tuotteita eri puolilta Intiaa ja tämä sai osan seurueestamme hullaantumaan. Puolustukseksi täytyy sanoa, että itse shoppailin varsin maltillisesti. Lauantai illan vietimme jättisuuressa ostoskeskuksessa, jossa tyydyttyi nyt ennen kaikkea länsimaisen ruoan nälkä. Ostarin liikkeet olivat nimittäin ihan Suomen hinnoissa ja löytyipä sieltä samoja liikkeitäkin kuten Only, Zara ja Body Shop. Sunnuntaina puolestaan kävimme Bahai uskonnon piiriin kuuluvassa Lootus temppelissä, joka muistutti arkkitehtuuriltaan suomalaisia moderneja kirkkoja sekä kulutimme iltapäivän kuumimpia tunteja kauniin vihreällä puistoalueella Lodi Gardenissa paikallisten hallitsijoiden hautamuistomerkkejä ihmetellen.

Maisemiltaan Delhi oli varsin positiivinen yllätys. Kooltaan jättimäiseltä tuntunut kaupunki yllätti myöskin erittäin toimivalla ja hyvinkin modernilla metrolla, jossa näin intialaiset ensimmäistä kertaa elämässäni jonottamassa. Tähän täytyy kertoa oheen, että jonottamista ei täällä tosiaan missään muualla tunneta, vaan kaikkialla mihin sen nyt normaalisti voisi yhdistää rynnitään kyynärpäitä käyttäen kuin viimeisessä hädässä. Siispä pisteet Delhille toimivasta metrosta.

Sunnuntai iltapäivää Lodi Gardenissa.

Sen sijaan jostain syystä koimme Delhin muun kuljetuksen todella raivostuttavan hankalaksi. Kaikki tuk tuk kuskit olivat vähintään tylyjä, joukossa kylläkin muutama erittäin flirttaileva tyyppi. Lisäksi nämä kuskit Jaipurin kuskeista poiketen veivät kyytiläiset AINA jonkun sukulaisen/tutun kauppaan. Tätä siis kyllä tapahtuu turistikohteissa muuallakin, ja kuskit saavat jonkin prosenttiosuuden tuomiensa turistien ostoista. Jaipurissa meidät ilmeisesti tunnetaan niin hyvin, etteivät kuskit vaivaudu meitä kauppoihin pakottamaan. Lisäksi ainakin Old Delhin puolella oli vaikea kuvitella olevansa jonkin maan pääkaupungissa niin kärrypolkuja olivat alueen tiet.

Viikonloppu oli oikein virkistävä kokemus ja nuhaisesta olosta huolimatta pidin Delhistä paljon. Yllättävää oli huomata, että tästäkin huolimatta paluu Jaipuriin sunnuntai yönä tuntui todellakin kotiinpaluulta. Kaupungin likaiset kadut tuntuivat kotoisan tutuilta, kuski osasi viedä meidät opastamatta talolle ja oma sänky siellä odotti kutsuvasti. Näin sitä ihminen siis rakentaa pesänsä hyvinkin nopeasti kulloiseenkin olinpaikkaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti