Festival season

Intiassa eletään parhaillaan vuoden suurimman juhlan Diwalin/Dipaulin aikaa. Hindu uskonnossa tärkeää valon juhlaa juhlitaan, näyttäen kaikenlaisin valoin tietä kotiinpalaavalle Rama jumalalle.

Käytännössä kadut ja talot sekä kodit koristellaan kaikin mahdollisin valoin ja koristein. Kilpavarustelu aiheeseen liittyen on hullua. Samoin ovat ilotulitukset ja erilaiset pommit, joita on paukuteltu viimeisen viikon verran. Iltaisin ei kannata edes yrittää nukkua ennen puolta yötä kun kaikkialla paukkuu.

Lievää ketutusta viime hetken shoppailijoiden joukossa.

Diwali tarkoittaa myös vapaapäiviä töistä ja jollain tapaa juhlaan liittyy vaurauden jumala Lakshmi. Juhlaan kuuluu hillitön shoppailu, elektroniikkaa myydään kuumille kiville ja tiistaina tuli pienoinen ahdistus ihan paikallisessa supermarketissakin. Kaikki siellä kärryt täynnä jonottivat kanssamme viime hetken ostoksilla.

Juhlakansaa vanhankaupungin valoissa.

Minä juhlin tiistaina huristelemalla vanhassakaupungissa katselemassa juhlavalaistusta, tuntui tungoksessa kuin koko Jaipur olisi ollut liikkeellä. Perheitä autoissa, moottoripyörien päällä ja jalan liikkui ulkosalla kymmenen aikaan. Tänään keskiviikkona suuntaamme paikallisen ystävän Sumeetin kotona. Suuntaamme sinne kohta suomalaisin ja irlantilaisin voimin. Ilmeisesti luvassa on nuorisoporukalla juhlintaa, pääsosassa varmaan illallinen. Pukeudumme kivasti, mutta saria en päälleni laita, koska se on mun mielestä aika kuuma ja ahdistava.

Tytöt koristelevat meidän talon lattiaa perinteisin kuvioin ja värein.

Meidänkin taloa on koristeltu ja siivottu. Paikalliset ovat jopa maalanneet talonsa. Pari viikkoa ennen Diwalia naiset lakkasivat tulemasta oppitunneille slummeissa, koska ovat niin kovasti laittaneet koteja Diwalia varten. Kaikkien paikallisten mielestä tämä on heidän lempijuhlansa koko vuonna. Ihmiset juhlivat kaduilla ja kodeissa. Juhlaan kuuluu perheiden kesken juhliminen sekä temppeleissä käyminen.

Diwalin juhlinta jatkuu meillä huomenna Pushkarin pyhässä kaupungissa, jonne lähdetään taas haistelemaan puhtaampaa ilmaa ja nauttimaan pienen kaupungin tunnelmasta. Irtiotto arjesta, jonka viiden päivän vapaa suo on varsin tervetullutta vaihtelua.

Siispä Happy Diwali! Palaan ensi viikolla juhlasesongin päätyttyä!

Yllättävän vihreä Delhi

Viime viikonloppuna suuntasin nuhaisen nenäni viiden muun tytön kanssa kohti Intian pääkaupunkia Delhiä. Vaikka ensimmäinen kosketus Delhiin olikin vähemmän hehkeä (matkalla Old Delhin asemalta majapaikkaamme ajoimme kamalimpia kuoppateitä ikinä ja riksakuskimme meinasi saada turpaan holtittoman ajonsa vuoksi, eikä edes meiltä) niin totesimme yllättäen kaikki Delhin olevan melko kaunis ja erittäin vihreä kaupunki.

Lotus temppeli

Viikonlopun ohjelman olimme jättäneet tarkoituksella melko avonaiseksi ja pyrimme välttämään kaikkia ruuhkaisimpia turistinähtävyyksiä. Taktiikka tuntui toimivan hyvin, sillä reissun aikana otsasuonet pullistuivat lähinnä matkustamistilanteissa eikä suinkaan loputtomissa nähtävyysjonoissa seisottaessa. Delhissä tutustuimme lopulta Crafts museoon, jonka yhteydessä sattui olemaan paikallisten käsityöläisten markkinat. Tarjolla oli käsityöläisten tuotteita eri puolilta Intiaa ja tämä sai osan seurueestamme hullaantumaan. Puolustukseksi täytyy sanoa, että itse shoppailin varsin maltillisesti. Lauantai illan vietimme jättisuuressa ostoskeskuksessa, jossa tyydyttyi nyt ennen kaikkea länsimaisen ruoan nälkä. Ostarin liikkeet olivat nimittäin ihan Suomen hinnoissa ja löytyipä sieltä samoja liikkeitäkin kuten Only, Zara ja Body Shop. Sunnuntaina puolestaan kävimme Bahai uskonnon piiriin kuuluvassa Lootus temppelissä, joka muistutti arkkitehtuuriltaan suomalaisia moderneja kirkkoja sekä kulutimme iltapäivän kuumimpia tunteja kauniin vihreällä puistoalueella Lodi Gardenissa paikallisten hallitsijoiden hautamuistomerkkejä ihmetellen.

Maisemiltaan Delhi oli varsin positiivinen yllätys. Kooltaan jättimäiseltä tuntunut kaupunki yllätti myöskin erittäin toimivalla ja hyvinkin modernilla metrolla, jossa näin intialaiset ensimmäistä kertaa elämässäni jonottamassa. Tähän täytyy kertoa oheen, että jonottamista ei täällä tosiaan missään muualla tunneta, vaan kaikkialla mihin sen nyt normaalisti voisi yhdistää rynnitään kyynärpäitä käyttäen kuin viimeisessä hädässä. Siispä pisteet Delhille toimivasta metrosta.

Sunnuntai iltapäivää Lodi Gardenissa.

Sen sijaan jostain syystä koimme Delhin muun kuljetuksen todella raivostuttavan hankalaksi. Kaikki tuk tuk kuskit olivat vähintään tylyjä, joukossa kylläkin muutama erittäin flirttaileva tyyppi. Lisäksi nämä kuskit Jaipurin kuskeista poiketen veivät kyytiläiset AINA jonkun sukulaisen/tutun kauppaan. Tätä siis kyllä tapahtuu turistikohteissa muuallakin, ja kuskit saavat jonkin prosenttiosuuden tuomiensa turistien ostoista. Jaipurissa meidät ilmeisesti tunnetaan niin hyvin, etteivät kuskit vaivaudu meitä kauppoihin pakottamaan. Lisäksi ainakin Old Delhin puolella oli vaikea kuvitella olevansa jonkin maan pääkaupungissa niin kärrypolkuja olivat alueen tiet.

Viikonloppu oli oikein virkistävä kokemus ja nuhaisesta olosta huolimatta pidin Delhistä paljon. Yllättävää oli huomata, että tästäkin huolimatta paluu Jaipuriin sunnuntai yönä tuntui todellakin kotiinpaluulta. Kaupungin likaiset kadut tuntuivat kotoisan tutuilta, kuski osasi viedä meidät opastamatta talolle ja oma sänky siellä odotti kutsuvasti. Näin sitä ihminen siis rakentaa pesänsä hyvinkin nopeasti kulloiseenkin olinpaikkaansa.

Huomioita

Kun ensimmäinen kuukausi on hyvinkin jo takana, on aika kerätä yhteen muutamia huomioin arvoisia asioita. Nämä huomiot koskevat enimmäkseen muutoksia omassa käytöksessäni ja tottumuksissani.

•        En enää voisi mennä kadulle Jaipurissa paljastaen polveni. Siispä järjestön asettamat pukeutumisrajoitukset ovat tehneet tehtävänsä. Peitän mielelläni polveni ja olkapäänikin, jotta saisin hiukkasen vähemmän katseita osakseni.
•      Olen kehittänyt omat työvaatteensa toimistolle ja kentälle. Toimistolle nyt voi pukea mitkä tahansa siistit vaatteet, mutta kentällä käytän ehdottomasti intialaisia vaatteita. Lisäksi kentälle somistaudun koruilla, varvassormukset ja rannerenkaat kertovat, että olen naimisissa ja se luo selvästi luottamusta minun ja paikallisten naisten välille.
•       Mahani on tottunut ainaiseen riisiin, chapattiin ja curryyn varsin mutkattomasti. Olen nimittäin välttynyt lähes kokonaan vatsavaivoilta.

Paikallinen riksa iltavalaistuksessa.

•      Kuuloni on huonontunut intialaiselle tasolle. En enää säiky paikallista liikennettä ja laitan aina skypetellessä ääniä kovemmalle. Tiedoksi siis, että teoriamme mukaan kaikille intialaisilla on huono kuulo ja siitä johtuu, että tässä maassa kaikki tehdään mielettömän hälyn kera.
•    Lähden itsekin joka paikkaan vasta viimeisellä minuutilla, koska täällä tunnetusti toimitaan intialaisen ajan mukaan ja se nyt tarkoittaa, että ollaan vähintään puoli tuntia myöhässä.

Intian slogan!

•      Nenäni on turtunut, en enää erota hajuja kuin ennen. Sekä hyvässä että pahassa, Intia tunnetaan hajuistaan. Niinpä viimeisen kuukauden ajan nenäni ovat turruttaneet niin joka kadulta löytyvien temppeleiden suitsukkeet kuin kaduilla sijoitetut yleiset pisuaaritkin. Ja ehkä jotain osuutta tähän saattaa olla tämän hetkisellä flunssalla.
•       En enää hämmästy kaikista hindu uskonnon omituisuuksista. Bikanerin reissulla kävimme hindujen rottatemppelissä. long story short, uskovat siis paikan rottien olevan pyhiä ja haluavat suudella lattiaa jolla rotat juoksevat sekä mm. juoda samaa maitoa rottien kanssa. Niinpä, hyvin erilaiset asiat ovat pyhiä eri uskonnoissa ja kukapa minä olen tuomitsemaan. Olihan se selkäpiitä karmiva kokemus, josta selvisi juuri ja juuri sukat jalassa, mutta kyllä se taas paljon suvaitsevaisuutta opetti!

Kuvassa rottatemppelin sijaan Monkey tempel, ja kyllä apinatkin ovat pyhiä!

•      Pystyn jakamaan kotini 30 muun ihmisen kanssa. Seikka joka toisinaan edelleen aiheuttaa hampaiden kiristelyä, mutta siitä huolimatta sujuu jo paljon paremmin. On löytynyt ne omat tyypit ja ne omat sopet, joissa saa hetken rauhan. Lisäksi rutiinit arjessa auttavat jaksamaan välillä aika kaaottista taloelämää.
•       Minussa saattaa asua pieni Bollywood tanssija, tai ainakin joku rytmi, jonka keskivartaloni löysi tänään tanssitunnilla. Lisätietoja uudesta harrastuksesta myöhemmin tällä viikolla.
•       Ja viimeisimpänä havaintona; kissa ei pääse karvoistaan. Eli jotenkin kummasti huomaan ajautuneeni täällä samoihin rooleihin kuin kotimaassa niin töissä kuin ystäväpiirissä. Ehkä se vain on niin, että ihminen on sama vaikka ympäristö muuttuisi.

Eräänä työpäivänä oppilaan nimeltä Manna kanssa.

Siispä nyt järjestämään tulevia reissuja ja viikon ohjelmaa. Ehkä pääsen jopa pyykille jos vettä suvaitsisi tulla taas näin muutaman tunnin tauon jälkeen… Ja kyllä, olen ainakin omasta mielestäni oppinut myös paljon kärsivällisyyttä!

Weekend getaways

Toisinaan kiireinen ja meluisa Jaipur vaihtuu viikonlopuksi aivan toisenlaisiin maisemiin. Onneksi Intia on eurooppalaiselle edullinen maa, matkustaminen tuo aina omalla tavallaan väriä tähän harjoittelijan arkeen.

Viimeiset kaksi viikonloppua onkin mennyt reissatessa, lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin viiden suomalaistytön porukalla Bundi nimiseen pikkukaupunkiin, joka sijaitsee noin 200 kilometrin päässä Jaipurista. Tähän matkaan kului tällä kertaa bussilla kuusi tuntia suuntaansa, tämä seikka tosiaan välillä vähän vaikuttaa matkusteluun, sillä matkanteko kestää aina.

Hikisen kipuamisen jälkeen Bundin linnoituksella.

Bundi oli kaunis pikkukaupunki kukkuloiden ympäröimässä laaksossa. Meidän porukka ihastui erityisesti paikan puhtaaseen ilmaan ja kauniisiin maisemiin. Pitkien matkojen vuoksi ehdittiin olla paikan päällä vaan noin vuorokausi, siinä ajassa nähtiin kuitenkin paljon kauniita maisemia ja tehtiin tuttavuutta kohtalaisen aggressiivisten apinoiden kanssa!

Alli, Mari ja Aino meidän oppaan No namen eli tuttavallisemmin Nouskun kanssa.

Kuvissa maisemia Bundin linnoitukselta ja lähettyviltä olevalta järveltä. Seurueessa mukana meidän talolta olivat Mari, Aino ja Alli sekä Anu, joka asustelee toisaalla Jaipurissa. Oli oikein mukava porukka, saatiin rauhassa höpötellä suomeksi eikä se ollut epäkohteliasta muita matkalaisia kohtaan.

Yksi pyhä lehmäkin odotteli bussia.

Viime viikonloppuna puolestaan suunnattiin kahdeksan hengen tyttöporukalla kamelisafarille Bikaneriin. Läheltä alkaa Tharin autiomaa, mutta maisema safarilla muistutti meistä enemmän savannia. Eipä silti, täälläkin oli puhdas ilma ja rauhaa hektisen Jaipur viikon jälkeen.

Safarilla tosiaan ratsastettiin kameleilla ja se on kovaa hommaa ainakin takamukselle. Kamelit ovat hassuja eläimiä, juovat vähän ja kestävät siksi hyvin aavikkoa. Senkin enemmän ne piereskelee, puhdas ilma haisi kyllä välillä kamelin pierulta ja vahvasti. Lauantai ja sunnuntai päivät kuluivat kameleilla ratsastaen ja päivien välisen yön vietimme taivasalla. Tähtiä ja kuuta katsellessa oli mukava nukkua, vaikka yöllä heräsikin välillä kylmyyteen ja välillä siihen kun paikalliset koirat pissivät laukkujemme päälle, lähellä luontoa tosiaan.

Minä ja kameli.

Safari oli elämys omalla tavallaan, mukana oli huippuporukka sisältäen suomalaisia ja saksalaisia sekä jenkkityttöjä. Matkat kuluivat höpötellen, kamelimiehissä ei juuri ollut englanninkielen taitoisia ja olimme kiitollisia kun ei tarvinnut tällä kertaa harrastaa pakollista small talkkia. Illalla pelattiin korttia ja nautittiin muutamasta kylmästä oluesta, jotka safarinjärjestäjä meille autiomaahan kuljetti.

Kamelien ansaittu lepotauko.

Niin rentouttavia kuin molemmat reissut ovatkin huomaa aina alkuviikosta olevansa melko väsynyt. Mutta kyllä se siitä ja puolessa välissä viikkoa sitä jo odottaa tulevan viikonlopun reissuja. Ensi viikonloppuna onkin vuorossa Delhi, tuo Intian kuuma ja kaaottinen pääkaupunki. Sitä ennen vielä työarkea muutama päivä jäljellä.

Urheilun yhdistävä voima

Perjantaina sain olla osa ainutlaatuista urheilujuhlaa ja todeta itse kuinka urheilu voi parhaimmillaan yhdistää ihmisiä, vaikkei muuta yhteistä kieltä olisikaan.

Eräs vapaaehtoisistamme täältä talolta on valmentanut viimeisen kuukauden ajan kahden paikallisen koulun oppilaista jalkapallossa. Ennen tätä pojat eivät olleet kovin tuttuja kyseisen lajin kanssa. Nyt kun valmentajana toimineen vapaaehtoisen Sanjayn, oli aika lähteä kotiin, päätti hän järjestää pojille ystävyysottelun. Eli hänen valmentamien kahden eri koulun pojat siis pelasivat vastakkain.

Minäkin sitten olin mukana ottelunjärjestelyissä työn puolesta, vaikka en mikään suuri jalkapallo ihminen olekaan. Ja voihan että, olipa loistava tapahtuma.

Himalyan Rangers, valmistautumista henkisesti peliin.

Autoin siirtämään toista joukkuetta tapahtumapaikalle, eli toiselle koululle. Jo matkalla pojat (iältään 13-17) lauloivat innostuneena oman joukkueensa lauluja ja olivat täynnä nuorta elinvoimaa. Ottelua ennen molemmat joukkueet nostattivat tunnelmaa näillä lauluillaan ja venyttelemällä yleisön edessä suuren maailman tapaan.

Yleisönä oli meidän vapaaehtoisia sekä koulun oppilaita ja taisi muutamien poikien vanhemmatkin mahtua mukaan. Tuomarina toimia meidän kanadalainen vapaaehtoinen Chris ja Sanjayn lisäksi toisen joukkueen valmentajana eräs talomme työntekijä Vikrant. Pelin alettua hiekkakenttä vaan pöllysi kun joukkueet taistelivat pallosta.

White Tigers ja heidän hieno plakaatinsa.

Ottelu oli tiukka ja tasainen, pelattiin kaksi 30 minuutin puoliaikaa helteisessä säässä, hiki lensi ja vettä kului. Joukkueista maalinteon aloitti Himalayan Rangers, jotka johtivat puoli aikaan mennessä peliä 2-0. Toisella puoliajalla White Tigers kuitenkin tekivät tasoituksen ja lopulta peli jouduttiin ratkaisemaan rangaistuspotkujen avulla. Tiukassa taistossa Himalayan rangers selviytyi voittajaksi.

Pelin jälkeen tunteet olivat pinnassa. Hävinnyttä joukkuetta itketti, niin valmentajan lähteminen kuin pelin häviäminenkin. Voittanut joukkue puolestaan villitsi ja juhli pitkin kenttää. Hieno ottelu päättyi vuolaisiin kiitospuheisiin ja parhaiden pelaajien palkitsemisiin.

Tuomari Chris jakamassa pokaalia voittajajoukkueen kapteenille.

Jäi hyvä fiilis tapahtumasta, sekä pelaajat että koulujen henkilökunta olivat innoissaan, vapaaehtoisilla oli hauskaa ja myös katsojia saapui lähialueilta. Oli hienoa olla osana tätä urheilujuhlaa, joka saattaa toistua kuukauden päästä sillä tällä viikolla saapuu uusi vapaaehtoinen poikia valmentamaan!