Viimeisinä viikkoina

…olen hyvästellyt monia rakkaiksi käyneitä ihmisiä ja pohtinut kohtaavatko tiemme enää koskaan.

…olen kokenut olevani niin syvällä töissäni, että lähteminen pelottaa. Toisaalta samalla minua kiusaa ajatus olenko lopulta saanut mitään aikaan. Ja voiko kolmessa kuukaudessa realistisesti juuri mitään aikaan saadakaan?

…olen saanut lupauksia siitä, että olen aina tervetullut takaisin Jaipuriin ja kyselyjä voisimmeko mahdollisesti harkita muuttoa Intiaan.

…olen huomannut, että hahmotan jo hiukan sekavan Jaipurin karttaa.

…olen muuttanut asuinpaikkaani ja arkisia rutiinejani jo ihan siitä syystä, että uudella alueella on vain pakko toimia arjessakin toisin.

…olen todennut, että kolmen kuukauden jälkeen tässä kaupungissa on yhä useita paikkoja, joissa en ole käynyt ja alueita, joita en tunne lainkaan.

…olen alkanut palelemaan, en vain öisin vaan myös aamuisin ja iltaisin. Talvi on siis tulossa ja muistuttaa minua kotimaasta.

…olen havainnut hakeutuvani liian usein länsimaisiin ruokapaikkoihin, vaikka hyvin valmistettu intialainen ruoka hakkaa lopulta pizzat ja subit 1-10.

Kuvituksena tällä kertaa Jaipurin kuuluisa Amberin palatsin apinoita.

…olen huomannut viihtyväni slummissa. Ihmiset siellä ovat pääosin ystävällisiä, kiinnostuneita ja tunnelma on jokseenkin kuin pienessä kylässä. Lapset juoksevat kujilla ja perheet vahtivat vuorollaan toistensa lapsia. Ruokaa valmistetaan yhdessä ja syödäänkin yhdessä, toki monista käytännön syistä johtuen.

…olen jaksanut ihmetellä Intian eläinmaailmaa. Olen taas viikon aikana nähnyt niin kameleita, apinoita, koiria, kissoja, gekkoja, lehmiä, sikoja, vuohia kuin norsujakin. Ja oppinut miltä näyttävät vuohen utareet…

…olen ymmärtänyt omaksuneeni jotain perin intialaisia tapoja kuten sen kuuluisan pään puistelun. Varokaa vaan, kun palaan voi olla hiukka vaikea ymmärtää mitä se tarkoittaa.

…olen ajatellut auringon tekevän ihmeitä ihmisen mielialalle, onhan se sulaa hulluutta, että Suomessa pitää elää niin pitkiä aikoja ilman auringon parantavaa voimaa.

…olen oppinut paljon uutta kuten, että intialaisten pikkulasten silmissä olevat kajalit, joita olen aina kummastellut, on oikeastaan tarkoitettu pitämään pahat henget loitoilla.

…olen saanut yhä uusia ja uusia syitä palata jälleen Intiaan. Yksi niistä on tietenkin palata katsomaan Taj Mahalia, jota kyllä kävimme katsomassa mutta joka sumun vuoksi käytännöllisesti katsoen jäi näkemättä.

…olen kaivannut Suomesta joulunalusaikaa. Siihen helpotusta saadaan huomenna kun vietetään Suomi-mimmien kanssa pikkujouluja!

Siispä viimeistä viikkoa viedään, ensi viikolla maanantai on viimeinen työpäivä ja sitten suuntaan Goalle. Lisää lämpöä ja valoa ja ennen kaikkea lomaa!