Suhteita

Muutaman kuukauden aikana olen saanut huomata, että Intiassa ihmissuhteet eroavat sekä laadultaan että määrältään siitä mihin länsimaisena olen tottunut.

Hyvänä esimerkkinä toimivat perheiden väliset ja sisäiset suhteet, joita olen pohtinut paljon nyt ”marriage seasonin” käynnistyessä. Olen täällä tutustunut joihinkin paikallisiin nuoriin, suurin osa heistä on koulutettuja oman ikäisiäni miehiä, mahtuu joukkoon muutama tyttökin. Vaikka nämä nuoret ovat hyvin moderneja elintavoiltaan ei heille ajatus järjestetystä avioliitosta ole mitenkään tavaton.

Kuvituksena mulle tärkeitä suhteita täällä, tässä rakkaiden kämppisten kanssa.

Ajatus tuntuu minusta varsin kaukaa haetulta, että perhe ja sukulaiset valitsevat aviopuolison, jonka kanssa tulee viettää loppuelämä. Muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että ehkä tälle tavalle toimia on Intiassa jonkinlaisia perusteita. Intia on edelleen hyvin perhekeskeinen yhteiskunta, jossa perheeseen kuuluu vanhempien ja lapsien lisäksi isovanhemmat, tätiä, setiä ja serkkuja. Ei ole mitenkään tavatonta asua saman katon alla ja varakkaimpienkin keskuudessa samanlaista yksityisyyden ja oman tilan käsitettä kuin meillä Suomessa ei ole olemassakaan. Samaan aikaan Intia on myös huomattavien luokkaerojen yhteiskunta, jossa vanhalla kastijärjestelmällä on edelleen vaikutusta. Niinpä kilometrin säteellä toisistaan asuvilla nuorilla ei välttämättä ole mitään yhteistä elämissään.

Tällöin on ehkä järkevääkin ottaa huomioon, että tässä perhekeskeisessä yhteiskunnassa avioliitto ei ole kahden yksilön vaan kahden perheen välinen kauppa. Ja kauppa sanan varsinaisessa merkityksessä kun otetaan huomioon, että tytön perhe maksaa edelleen varsin merkittäviä myötäjäisiä.  Eräs vanhempi intialainen pariskunta, joihin olen tutustunut kertoivatkin, että he eivät haluaisi naittaa tytärtään perheeseen, joka ei ymmärtäisi heidän modernia elämäntapaansa. Heidän mukaansa ei riitä, että nuoret elävät modernisti vaan myös perheen vanhempien tulee ymmärtää ja kunnioittaa samoja arvoja, muutoin nuoret voivat helposti alkaa käyttäytyä vanhempiensa toiveiden mukaan.

Slummeissa törmään järjestettyihin avioliittoihin sekä lapsiavioliittoihin päivittäin. Ei ole mitenkään epänormaalia erityisesti köyhien keskuudessa, että lapset naitetaan alle 10-vuotiaina. Joskin yleensä he muuttavat asumaan yhteen vasta 15 ikävuoden jälkeen. Nuorien tyttöjen kanssa keskustellessa huomaa, että avioliitto on heille suuri pelon ja jännityksen kohde. Se on alku naisen elämään, ja lähipiireissään he ovat nähneet että se elämä saattaa tuoda mukanaan joukon rajoitteita. Toki slummeissakin on monenlaisia avioliittoja, toisissa perheissä päätöksiä tehdään jo yhdessä ja positiivisesti tähän vaikuttaa ennen kaikkea naisten kouluttautuneisuus sekä työssäkäynti.

Omituista mielestäni on myös itselleni avioliittoon luonteisena osana kuuluvan tunteiden näyttämisen puuttuminen. Täällä et koskaan tai ainakaan lähes koskaan näe miestä ja naista kävelemässä käsikädessä tai halaamassa. Tätä tapahtuu kyllä miesten välisissä puhtaasti ystävyyteen perustuvissa suhteissa. Toisaalta nyt nuoret ovat alkaneet hiukan vapautumaan, ja kuulinkin Jaipurissa sijaitsevasta puistosta, jonne nuoret parit menevät istuskelemaan käsikädessä.

Tämän pohdinnan taustalla on hääkutsu, jonka olen saanut. Työkaverini, nuori 26-vuotias mies täältä toimistolta, on menossa naimisiin viikon päästä. Mielenkiinnolla olen menossa näihin häihin, joita useampi päivä juhlitaan. Erityisesti kun hän kutsuessaan sanoi, että hänen perheestään kovinkaan moni ei ole tulossa ja siksi hänelle olisi erityisen tärkeää, että me läheiset työkaverit pääsisimme tulemaan.

Raporttia näistä häistä tulossa reilun viikon päästä, jolloin pääsen pukeutumaan sariin ja raottamaan taas hiukan tämän mielenkiintoisen kulttuurin salaisuuksia.

P.S Kuvat eivät lataudu, yritän lisätä myöhemmin muutamia lisää...